Lataa

Tiellä kohti Tokiota 2020

TESTED BY TOP ATHLETES

OLYMPIAKOMITEA

Suomen Olympiakomitea pyrkii edistämään urheilua ja aktiivista elämäntapaa ruohonjuuritasolta aina kansainvälisen kilpaurheilun huipulle asti. Järjestö visioi tulevaisuuden Suomea kansainvälisesti menestyvänä urheilumaana, jossa yhä useampi liikkuu enemmän. Olympiakomitean arvomaailmassa keskeistä on yhdessä ja ilolla liikkuminen, ja tämän viestin taakse myös ICEPEAK voi sataprosenttisesti asettua.

ICEPEAK on solminut sopimukset Suomen Olympiakomitean ja Paralympiakomitean kanssa yhteistyöstä, joka alkoi PyeongChangista vuonna 2018 ja ulottuu vuoden 2020 Tokion kesäkisojen kautta aina Pekingin kisoihin talvella 2022. ICEPEAK toimii kumppanina ja virallisena vaatettajana Suomen olympia- ja paralympiajoukkueille toimittaen urheilijoille asut niin avajaisiin, edustustehtäviin kuin vapaa-aikaan.

olympiakomitea.fi

MIKA POUTALA

Matkalla kohti kesän 2020 Tokion olympialaisia mukanamme on menestyksekkään uransa aikana neljät olympialaiset kokenut pikaluistelija Mika Poutala. Positiivisesta ja iloisesta olemuksestaan tunnettu Mika on tutustunut kolmeen suomalaiseen huippu-urheilijaan, joiden ajatuksia olympialaisista ja urheilusta ylipäätään sekä Tokioon tähtäävää valmistautumista pääsemme seuraamaan kevään aikana.

ARVI SAVOLAINEN:
”Olympialaiset yhdistää maailmaa urheilun kautta”

Luhta Sportswear Companyn kotiseudulta Lahdesta lähtöisin oleva kreikkalais-roomalaisen painin suurlupaus Arvi Savolainen, 21, on saavuttanut nuorten sarjoissa jo käytännössä kaiken: Arvi on vienyt maailmanmestaruuden 97-kiloisten sarjassa niin alle 20-vuotiaiden kuin alle 23-vuotiaiden kisoissa. Suomessa Arvi on paininut tiensä aikuisten mestariksi 97-kiloisten sarjassa vuonna 2019 ja 130-kiloisten sarjassa vuonna 2020. Nyt nuoren painijan katse on kääntynyt kohti Tokiota ja maailman arvostetuimpia urheilukisoja.

Tiellä kohti Tokiota: Arvi Savolainen >>

JENNA LAUKKANEN:
”Olympialaiset on mulle tosi juttu, totta kai”

Sotkamolainen kilpauimari Jenna Laukkanen on rintauinnissa Suomen ykkönen: lyhyen radan kilpailuissa hän pitää hallussaan Suomen ennätyksiä kaikilla arvokisamatkoilla. Myös Euroopan tasolla Jenna on saavuttanut menestystä, mistä kertovat useat EM-mitalit, kirkkaimpina vuoden 2015 kultamitalit 50 ja 100 metrin matkoilta. Jenna pääsi kokemaan olympiahuumaa jo 2016 Rion olympialaisissa, missä hän ui Suomen ennätysajat, vaikkei mitalia sillä kertaa tullutkaan. Nyt tiivis treeniohjelma tähtää Tokion kesäolympialaisiin, mutta Jenna tietää, että tasapainoiseen valmistautumiseen kuuluu vastapainona altaalle myös rauhoittumista ja lepoa.

Tiellä kohti Tokiota: Jenna Laukkanen >>

LEO-PEKKA TÄHTI:
”Ilman urheilua mun elämä olis varmaan ollut paljon toisenlaista”

Leo-Pekka Tähden saavutusten lista on huikea: kahdeksan EM-kultaa, neljä MM-kultaa ja hurjat viisi kultamitalia paralympialaisista; paralympialaisten sadan metrin matkalla hän on ollut voittamaton vuoden 2004 Ateenan kisoista asti. Porissa vuonna 1983 syntynyt pyörätuolikelauksen ennätysmies on tuonut vammaisurheilua suuren yleisön tietoisuuteen ja saanut tunnustusta niin Vuoden urheilijana, Vuoden yleisurheilijana, Vuoden vammaisurheilijana kuin myös Urheilun hyväntekijänä. Tokion kisoihin tähtäävä harjoittelu on täydessä vauhdissa, eikä karsinnoista tarvitse kantaa huolta, sillä edustuspaikka on jo varmistunut. Aiemman menestyksen tuomaan varmuuteen ei kuitenkaan voi tuudittautua, sillä kuten Leo-Pekan mottokin kuuluu, ”kehitys pysähtyy tyytyväisyyteen”.

Tiellä kohti Tokiota: Leo-Pekka Tähti >>

#Icepeak #RoadToTokyo2020 #TestedOutThere